Toivon Lintu & Ria Revell

041 312 2207
(klo 8–20)

PELKO


Yli 2 vuotta ovat tiedotusvälineet jauhaneet meille pelkoa. Ensin tarttuvan taudin hahmossa, nyt sodan. Luin tänään Facebookissa erään nuoren äidin päivitystä. Hän kertoi itkeneensä 4 päivää yhteen menoon pelätessään ydinsotaa. Hän kertoi myös, että hänen 3 lastaan olivat alkaneet pelkäämään myös, vaikka eivät tienneet mikä oikein on pelon aihe. Päivät olivat täynnä itkua ja pelkoa ja suunnatonta ahdistusta. On sanomattakin selvää, ettei siellä ollut kenelläkään hyvä olla. Jos pelko menee noin pitkälle, on syytä hakea apua.



Yli 2 vuotta kestäneet uhka-uutiset ovat monella tehneet tehtävänsä. Resilienssi on murtunut. Pelko ei kuitenkaan ole mikään asia joka vain vyöryy sisäämme, ylitsemme ja alitsemme ja jolle emme voi tehdä mitään. Pelkoa voi ja pitääkin hallita. Kaikki on kiinni omasta mielestämme. Jos pelko on tarttunut kiinni, voit rauhoittaa itseäsi. Siihen on jokaisella meistä valta ja mahdollisuus.



Normaali pelko on terveellistä, se suojelee meitä. Se on aikojen alusta auttanut lajiamme selviytymään. Jos kuitenkin lähtee pelon kelkkaan niin pelättävä ei maailmasta lopu kesken.

Me olemme osa tätä maailmaa ja maailma on täynnä miljoonia ja taas miljoonia pelottavia asioita. Tiesitkö että yli 90 % kuolemaan johtavista tapaturmista tapahtuu kotona? Syömiseenkin voi tukehtua ja tukehtuukin maassamme noin 100 ihmistä vuodessa.


Me länsimaiset ihmiset olemme tottuneet kovin turvalliseen elämään. Tiedämme ja luotamme, että apua on saatavilla kun sitä kaivataan. Joka paikassa maailmaa ei näin ole. Tyttäreni asuu Afrikassa. Siellä lääkäri on kaukana ja sinne ei aina edes pääse. Jos pääset, lääkkeet ovat loppu tai vanhentuneita. Sadekaudella et pääse ollenkaan, sillä tiet ovat mössöä. Jos saat sydänkohtauksen tai haavasi tulehtuu pahoin, se oli siinä. Silti ihmiset luottavat huomiseen.He luottavat siihen että selvitään, sillä aurinko nousee aina. Meille täällä asia on perin kummallinen. Me emme koe olevamme osa isompaa kuviota, vaan ihan erillisiä ja yksilöllisiä ilmestyksiä. Me uskomme erillisyyteen joka tilanteessa ja asiassa. Kuitenkin me olemme yhtä kaikkien kanssa, osa luontoa, kuten puut ja kasvit, linnut ja petoeläimet. Me uskomme, että apu tulee aina ja hetkittäin olemme kuolemattomia. On pelottavaa hoksata, etteivät kaikki halua hyvää tai että emme itse ole aina ohjaksissa.


Ainoa todellinen turva elämän mullistuksissa on oma sisäinen voima. Sillä selviämme oikeastaan mistä vaan. Löydämme aina ratkaisun kun annamme siihen itsellemme mahdollisuuden. Mutta tietysti se vaatii toimintaa, ei sitä että jäädään paikoillemme kauhusta kankeana ja vain päivitellään ja kauhistellaan lamaantuneina.


Liskoaivomme aktivoituvat hädän hetkellä. Myös kuvitellun tai liioitellun hädän. Mantelitumakkeemme reagoi ärsytettynä ja jos pelkäämme usein, se reagoi entistä helpommin. Taistele, tai pakene, se huutaa meille! Mantelitumake voi kuitenkin myös rauhoittua, jos rauhoittelemme itseämme  pitkään jatkuneelta pelolta.


Moni kokee, että pelkäämällä kaikkea on suojassa -suojelee itseään ja läheisiään. Katastrofiajattelu pyörii non-stoppina mielessämme ja vie kaiken ilon elämästämme. Tulee tunne ,että pelkääminen suojelee pelottavalta asialta.


Mietippä seuraavaa:

Millä asteikolla pelkosi on 1-10?

Jos se on luokkaa 3 niin pitäisikö pelätä enemmän jotta pelottava asia ei toteutuisi? Maalaisjärjellä tiedämme ettei se vaikuta siihen, sillä pelko on vain tunne. Se ei estä tapahtumia.

Jos pelkäät niin paljon kuin voit, eli ihan kympin verran, voitko todellisuudessa estää mitään pahaa tapahtumasta? Pelkäätkö vain varmuuden vuoksi ,jotta voit pelon toteutuessa olla tyytyväinen ,kun pelkäsit etukäteen vai pelkäätkö siksi, että kun mitään ei tapahdukaan, voit vihdoin huokaista helpotuksesta? Jos olet jo paljon pelkokierteessä kiinni, löytyy pian uusi pelon aihe.


Jos pelkäät liikenteessä, voitko estää onnettomuuden jos ajat moottoritiellä 20 km/h ja pelkäät niin pirusti? Etkö silloin ole riski pelkosi takia itsellesi ja kaikille muille? Elämä on kummallista. Se mitä ajattelet, se lisääntyy.


Ylihuolehtivat vanhemmat siirtävät omat pelkonsa lapsilleen. Minutkin on kasvatettu niin. Koko lapsuuteni, minua varoiteltiin ,että joku voi murtautua kotiin, teltassa ei saa nukkua, sillä karhu voi tulla ja syödä.Veneestä voi tippua ja hukkua. Käärme voi pistää ja jokainen luomi voi olla syöpää.Itselläni oli iso työ aikuisena opetella nauttimaan elämästä sekä eritellä mahdolliset ja ei mahdolliset uhat ja niiden todennäköiset henkeä uhkaavat mittasuhteet. Pelkäsin nuorena aikuisena melko paljon.Pelot olivat vääriä hälytyksiä, mutta tunne oli siirtynyt minuun kiinni. Olen kuitenkin myös selviytynyt paljosta ja oppinut luottamaan siihen.

Stressi saa ihmisen pelot lisääntymään, harvoin kukaan pelkää mitään harmoniassa.Stressiä kannattaa meistä jokaisen yrittää vähentää, sillä stressaantuneena ihminen näkee enemmän uhkakuvia. Nykyisin minulla on käytössä iso työkalupakki  ,jos pelko alkaisi ottamaan valtaa. Rakas mieheni on myös hyvä maanpinnalle palauttaja realistisuudellaan.


Jatkuva pelko on raskasta. Se kuormittaa itseämme ja myös läheisiämme. Se estää myös huomaamasta elämän hyvät puolet ja nauttimasta niistä.Kun tarpeeksi kauan pelkää, tuntuu jopa pelosta luopuminenkin pelottavalta.


Tee pelostasi ystävä. Tutustu siihen ja juttele lempeästi, mutta jämerästi hänen kanssaan. Tunnusta itsellesi että pelkäät. Muista että pelko ei johda sinua ,vaan sinä johdat pelkoasi. Kerro pelollesi, että olet valinnut olla pelkäämättä.


Lisää iloisten ja ihanien asioiden määrää elämässäsi. Pidä erillinen huolihetki, äläkä kurki uutisia jatkuvasti.


Kirjoita paperille KAIKKI asiat joita keksit pelätä.

Piirrä sitten paperille kolme kehää/palloa sisäkkäin.


Kirjoita paperilla olevista asioista pallojen sisälle ne asiat joihin voit vaikuttaa, ne asiat joista voit päättää ja ne asiat joista et voi päättää tai vaikuttaa, kukin omiin kehiinsä. Mitä voit päätellä niistä?


Pelkoja poistamaan loistava kappale on Samuli Putron vanha tuttu : Mitäpä jos, biisi.


Annan vahvan suosituksen kaivaa se esiin ja kuunnella ajatuksella.


Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi, eikä talon katto kestä, lentääkö se ilmaan?

Mitäpä jos sun selkä pettää uudenvuodenaattoyönä, viedäänkö sut sairaalaan ja pistetäänkö sänkyyn?

Mitäpä jos on rintasyöpä, mitäpä jos oot lapseton, saako vailla koulutusta adoptoida?

Mitäpä jos mä muutan Ruotsiin? Mitäpä jos mä sokeudun, voitko silloin jättää mut vai oiskohan se julmaa?


Mitäpä jos mun suudelmaan et tahdo enää vastata, niin onko rakkaus jonka rakensimme, tehty hiekkaan?

Mitäpä jos on ukkonen ja liekki syöksyy maata kohti, polttaa koko pitäjän, sen ihmiset ja linnut?

Mitäpä jos jäät työttömäksi?

Mitäpä jos et aikuistu, pyörit tuolla pillifarkuissas ja olet kuuskyt.

Mitäpä jos mä löydän toisen?

Mitäpä jos se rakastuu ja  tahtoo mennä naimisiin ja viettää häitä viikon?


Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?






Tekijä Ria 28. maaliskuuta 2022
Herkkä vai erityisherkkä
Tekijä Ria 23. helmikuuta 2022
Muutoksen tuulet
Tekijä Ria 14. helmikuuta 2022
Perusjuttuja- vai onko?
Tekijä Ria Revell 12. helmikuuta 2022
Olen elänyt osana uusperhettä itse kohta 15 vuotta aikuis-elämästäni. Kahdessa eri perheessä. Monessa valmennuksessa nousee myös uusperheen problematiikka esiin joten koskekoon tämä postaukseni uusperheellisiä. Jokainen tuntee jonkun jolla on uusperhe, on itse juuri nyt uusperheessä tai on lapsena kasvanut sellaisessa. Asia ei ole uusi noin niinkuin ilmiönä, mutta uusi se on jokaiselle joka sellaiseen astuu mukaan. Moni hämmentyy asioiden tullessa eteen ja tunteet saattavat pommittaa kovaa. Kirjoitin tämän jotta olisi helpompi olla armollinen, muille sekä itselleen. Uusioperheessä tunteet korostuvat ihan eri mallilla kuin ydinperheessä. Kaikella on jotenkin suurempi merkitys, tai jos ei ole niin ainakin useimmiten joku saattaa luulla, että on. Jos tunteet - siis ne negatunteet kasvavat yli äyräidensä tai niitä ei ymmärretä oikein niin se voi uhata koko suhteen jatkuvuutta.Uuteen perheeseen saattaa kuulua monta eri ikäistä ja taustaista ihmistä joista jokainen haluaa, että hänenkin tunteensa huomioidaan. Jokaisella ihmisellä on tarve olla merkityksellinen. Jos tunteet lanataan sivuun, ei varmastikaan tulevaisuus ole riemukas. Uusperheessä on tärkeää ymmärtää toisen tunteita, mutta myöskin omiaan. Saat olla eri mieltä, vaikka ymmärrät. Asia jota et itse edes huomaa, voi olla jollekin todella valtava. Uusperhe ei myöskään rakennu heti vain kahden aikuisen päätöksellä vaan porukan yhteen hioutuminen vie oman aikansa. Vaikka kaksi yhteen menevää aikuista eivät saa yhdessä yössä sidottua koko jengiä kasaan niin loppupeleissä kaikista tärkeintä on niiden aikuisten rakkaus. Ydinperheen voi pitää kasassa lapset, vaikka ei rakkautta vanhempien välillä olisikaan. Uusperheessä se ei lohduta, jos ei ole yhteisiä lapsia. Silloin tarvitaan rakkautta ja tahtoa. Kannattaa muistaa tämä ja vaalia erityisen tarkoin parisuhdettaan. Uusperheen yleisin vieras on ulkopuolisuuden tunne. Lapset pelkäävät ovatko enää tärkeitä etävanhemmalleen nyt kun hänellä on uusi kumppani. Jos myös heidän lähivanhemmallaan on uusi suhde, voivat lapset kokea ulkopuolisuutta sielläkin. Uudet sisarpuolet aiheuttavat hämmennystä. Kaikki eivät tietenkään näin koe, mutta on se mahdollista. Yleensä pienet lapset sopeutuvat uuteen perhekuvioon paremmin kuin esimerkiksi teinit. Sekään ei ole kiveen kirjoitettu, vaan jokainen on yksilö tässäkin hommassa. Voi olla niin, että on ensin erottu ja lapsi on asunut lähivanhemman kanssa kauan keskenään. Sitten tuleekin taloon uusi aikuinen. Silloin voi olla vaikeampi hyväksyä tilanne. Itse menin mieheni kanssa yhteen kertarysäyksellä. Jälkikäteen koen, että se oli loppupeleissä hyvä asia. Kaikki pläjähti kerralla ja ilman suurempia mietintöjä. Dynamiikka muuttui kerralla ilman välivaiheita. Usein aikuisilla on matkassaan huoli miten kaikki mukulat pärjäävät, mutta kyllä ne pärjäävät.Kipua ei tarvitse pelätä, se kuuluu elämään ja esim: huonossa liitossa jatkaminen lasten vuoksi, se se vasta tuhoisaa on! Sitäpaitsi vain kipua kohtaamalla ihminen kasvaa ja oppii käsittelemään elämän kommervenkkejä. Ulkopuolisuuden tunnetta voi myös kokea aikuinen. Uudella kumppanilla voi olla haasteita löytää oma paikkansa ja roolinsa. Voi tuntua hurjalta kun hänen omaan kotiinsa saapuu meluava joukko reppuineen ja kapsäkkeineen.Et ole heidän äitinsä, mutta silti peset pyykkiä, siivoat heidän jälkiään ja huolehdit heistä. Kun kumppani viettää aikaansa lastensa kanssa voi bonusaikuisella tulla unohdettu ja ulkopuolinen olo. Vaikka ollaan aikuisia niin sekin on inhimillistä ja kuuluu elämään. On tärkeä tiedostaa tämä, ettei soimaa itseään ja mieti missä nyt on vika. Välillä toisen kullannuput voivat ärsyttää. Kyllä. Mutta niin ärsyttävät välillä ne omienkin kupeiden hedelmät. Tämä on elämää. Välillä kipuilevat kaikki. Mutta välillä kaikki ovat myös onnellisia. Toimintatavat ja tapakulttuuri saattavat erota radikaalisti toisistaan. Siinä missä toinen haluaa mietiskellä ja pohdiskella sekä rauhassa lempeästi keskustella, voi toinen karjua kitarisat oikoisena. Sitä voi olla vaikea ymmärtää. Etävanhempi- usein mies voi joutua kahden naisen väliin jos on antanut exän sanella eronkin jälkeen asioita. Uusi kumppani ei sitä välttämättä hyväksy. Isä voi taipua exän tahtoon sillä hän voi pelätä ettei enää näe lapsiaan tai että entinen emäntä kääntää lapset häntä vastaan.Mies voi tuntea, että nyt hänen on valittava lasten ja uuden kumppanin välillä.Uusi kumppani taas tuntee, että miehen pitää valita exä tai hänet. Kaikki voivat myös olla mustasukkaisia. Myös yllättävät ihmiset voivat tuntea suurta tarvetta iskeä lusikkansa soppaan. Ei ole harvinaista, että ex appivanhemmat ja aikuisten omat sisarukset heittävät kommentteja ja katkovat välejä. Tämä johtuu tietenkin heidän omista uskomuksistaan ja lapsuuden kokemuksistaan jotka nyt ovat nousseet pintaan kellumaan. Silloin kun ollaan pariutumassa uusperhekuviossa on syytä tiedostaa tämä, huomioida toisten tunteet, mutta pysyä silti vahvasti valitsemallaan tiellä. Kaikki voi jättää omaan arvoonsa. Myös se vaikea exä. Monasti he korostavat kaikessa lapsen etua ja haukkuvat heille toisen uutta kumppania. Unohtuu, että eikö ole juuri lapsen etu jos ympärillä on paljon rakastavia aikuisia. Hankalan exän eloa ja oloa voi helpottaa kun kertoo ymmärtävänsä että tämä elää vaikeaa elämänvaihetta, mutta terapeutiksi ei hänelle kannata alkaa. Sitä varten ovat muut. On kuitenkin ymmärrettävää, että hänellä(kin) voi olla hirveästi pelkoja. Hänelläkin voi olla ulkopuolisuuden tunne. Hän voi myös pelätä, että toinen vanhemmista hylkää lapset. Hän voi pelätä että toisen uusi kumppani on kamala, tai että jos hän onkin liian ihana ja lapset ihastuvat liikaa.Kun ihminen menettää erossa kumppaninsa, hän menettää myös paljon muuta. Koko elämän suunniteltu visio katoaa. Vaikka ero olisi ollut yhteinen päätös tai selvää jo kauan sitten, niin silti . Kyllä se vaatii voimia alkaa rakentamaan uutta. Ymmärrä siis entistä kumppaniasi, mutta vain ajatuksen tasolla. Älä sääli, äläkä varsinkaan käy leikkaamassa nurmikoita ja hoitamassa muuttoa. Siis silloin jos sinulla on uusi kumppani. Tai jos he tulevat keskenään loistavasti toimeen niin mikä ettei ! Itse olen ollut sikäli onnellisessa asemassa, että olen ensimmäisessä uusperheessäni ystävystynyt silloisen kumppanini entisen vaimon kanssa. Aivan ihana järkevä ja upea ihminen! Itse olen myöskin erottuani lasteni isän kanssa ystävystynyt hänen uuden vaimonsa kanssa. Jos on hyvä ihminen, miksi itse olisin ilkeä? Uuden elämän rakentamisessa luota, että menet parempaa kohti. Vaikka ajoittain olisi paha olo ja ilmassa turbulenssia, niin pysy vakaana. Nyt on näin ja kohta on toisin. Tiedän monia kenellä on ollut myrskyisä ero ja ajan kuluessa he tulevat hyvin toimeen ja asiat hoituvat luontevasti. Joillekin on toki käynyt niin, ettei hankala entinen kumppani rauhoitu ikinä. Älä silti jätä elämättä elämääsi. On jokaisen omalla vastuulla ottaa käyttäytyminen ja tunteet hallintaan. Jos sinulla on uusi onni ja hänellä ei ole, niin ei ole tehtäväsi rakentaa hänen onneaan. Sinun tehtäväsi on huolehtia hänen kanssaan lapsista niin että heillä on hyvä olla ja siitä että he voivat kasvaa järkeviksi aikuisiksi. Vaikka te erositte, vanhemmuus säilyy. Ei muuta. Ero ei ole sinun tai kenenkään epäonnistuminen. Se on vaan kokemus muiden joukossa. Kun uusperhe syntyy, yhdistyy kahden eri perheen perinteet ja tavat. Yhdessä aletaan rakentamaan yhteisiä uusia perinteitä. Kummallakin aikuisella on omat kokemukset, toiveet ja tarpeet. Kannattaa keskustella mitä molempien vanhoista tavoista kannattaa jättää ja mitkä voi ihan kevyesti unohtaa. Kun kaksi lapsetonta kohtaa, he ehtivät rauhassa tutustua toisiinsa, uusperheläiset eivät ehdi. Yhteistä arkea ei voi rakentaa samalla tavalla. Mutta sen voi rakentaa ! Mikään ei ole ihanampaa kuin rakkaus! Koen rikkautena ettei saa vain sitä yhtä tyyppiä vaan koko joukon persoonallisia ihmisiä. Uusperhe vaatii kyllä monenlaisia taitoja ja joustavuutta, mutta kyllä se palkitsee. Pitää myös muistaa, että tapoja olla perheenä on monenlaisia. Ei ole vain sitä yhtä ja ainoaa ja oikeaa. Toiset ovat kiinnittyneempiä ja läheisempiä kuin toiset. Toiset vähän etäämmällä. Jokaisella on oikeus olla omanlaisensa. Omanlaisensa vahvuuksineen. Yksilöllinen ihana perheluomus.
Share by: