Yli 2 vuotta ovat tiedotusvälineet jauhaneet meille pelkoa. Ensin tarttuvan taudin hahmossa, nyt sodan. Luin tänään Facebookissa erään nuoren äidin päivitystä. Hän kertoi itkeneensä 4 päivää yhteen menoon pelätessään ydinsotaa. Hän kertoi myös, että hänen 3 lastaan olivat alkaneet pelkäämään myös, vaikka eivät tienneet mikä oikein on pelon aihe. Päivät olivat täynnä itkua ja pelkoa ja suunnatonta ahdistusta. On sanomattakin selvää, ettei siellä ollut kenelläkään hyvä olla. Jos pelko menee noin pitkälle, on syytä hakea apua.
Yli 2 vuotta kestäneet uhka-uutiset ovat monella tehneet tehtävänsä. Resilienssi on murtunut. Pelko ei kuitenkaan ole mikään asia joka vain vyöryy sisäämme, ylitsemme ja alitsemme ja jolle emme voi tehdä mitään. Pelkoa voi ja pitääkin hallita. Kaikki on kiinni omasta mielestämme. Jos pelko on tarttunut kiinni, voit rauhoittaa itseäsi. Siihen on jokaisella meistä valta ja mahdollisuus.
Normaali pelko on terveellistä, se suojelee meitä. Se on aikojen alusta auttanut lajiamme selviytymään. Jos kuitenkin lähtee pelon kelkkaan niin pelättävä ei maailmasta lopu kesken.
Me olemme osa tätä maailmaa ja maailma on täynnä miljoonia ja taas miljoonia pelottavia asioita. Tiesitkö että yli 90 % kuolemaan johtavista tapaturmista tapahtuu kotona? Syömiseenkin voi tukehtua ja tukehtuukin maassamme noin 100 ihmistä vuodessa.
Me länsimaiset ihmiset olemme tottuneet kovin turvalliseen elämään. Tiedämme ja luotamme, että apua on saatavilla kun sitä kaivataan. Joka paikassa maailmaa ei näin ole. Tyttäreni asuu Afrikassa. Siellä lääkäri on kaukana ja sinne ei aina edes pääse. Jos pääset, lääkkeet ovat loppu tai vanhentuneita. Sadekaudella et pääse ollenkaan, sillä tiet ovat mössöä. Jos saat sydänkohtauksen tai haavasi tulehtuu pahoin, se oli siinä. Silti ihmiset luottavat huomiseen.He luottavat siihen että selvitään, sillä aurinko nousee aina. Meille täällä asia on perin kummallinen. Me emme koe olevamme osa isompaa kuviota, vaan ihan erillisiä ja yksilöllisiä ilmestyksiä. Me uskomme erillisyyteen joka tilanteessa ja asiassa. Kuitenkin me olemme yhtä kaikkien kanssa, osa luontoa, kuten puut ja kasvit, linnut ja petoeläimet. Me uskomme, että apu tulee aina ja hetkittäin olemme kuolemattomia. On pelottavaa hoksata, etteivät kaikki halua hyvää tai että emme itse ole aina ohjaksissa.
Ainoa todellinen turva elämän mullistuksissa on oma sisäinen voima. Sillä selviämme oikeastaan mistä vaan. Löydämme aina ratkaisun kun annamme siihen itsellemme mahdollisuuden. Mutta tietysti se vaatii toimintaa, ei sitä että jäädään paikoillemme kauhusta kankeana ja vain päivitellään ja kauhistellaan lamaantuneina.
Liskoaivomme aktivoituvat hädän hetkellä. Myös kuvitellun tai liioitellun hädän. Mantelitumakkeemme reagoi ärsytettynä ja jos pelkäämme usein, se reagoi entistä helpommin. Taistele, tai pakene, se huutaa meille! Mantelitumake voi kuitenkin myös rauhoittua, jos rauhoittelemme itseämme pitkään jatkuneelta pelolta.
Moni kokee, että pelkäämällä kaikkea on suojassa -suojelee itseään ja läheisiään. Katastrofiajattelu pyörii non-stoppina mielessämme ja vie kaiken ilon elämästämme. Tulee tunne ,että pelkääminen suojelee pelottavalta asialta.
Mietippä seuraavaa:
Millä asteikolla pelkosi on 1-10?
Jos se on luokkaa 3 niin pitäisikö pelätä enemmän jotta pelottava asia ei toteutuisi? Maalaisjärjellä tiedämme ettei se vaikuta siihen, sillä pelko on vain tunne. Se ei estä tapahtumia.
Jos pelkäät niin paljon kuin voit, eli ihan kympin verran, voitko todellisuudessa estää mitään pahaa tapahtumasta? Pelkäätkö vain varmuuden vuoksi ,jotta voit pelon toteutuessa olla tyytyväinen ,kun pelkäsit etukäteen vai pelkäätkö siksi, että kun mitään ei tapahdukaan, voit vihdoin huokaista helpotuksesta? Jos olet jo paljon pelkokierteessä kiinni, löytyy pian uusi pelon aihe.
Jos pelkäät liikenteessä, voitko estää onnettomuuden jos ajat moottoritiellä 20 km/h ja pelkäät niin pirusti? Etkö silloin ole riski pelkosi takia itsellesi ja kaikille muille? Elämä on kummallista. Se mitä ajattelet, se lisääntyy.
Ylihuolehtivat vanhemmat siirtävät omat pelkonsa lapsilleen. Minutkin on kasvatettu niin. Koko lapsuuteni, minua varoiteltiin ,että joku voi murtautua kotiin, teltassa ei saa nukkua, sillä karhu voi tulla ja syödä.Veneestä voi tippua ja hukkua. Käärme voi pistää ja jokainen luomi voi olla syöpää.Itselläni oli iso työ aikuisena opetella nauttimaan elämästä sekä eritellä mahdolliset ja ei mahdolliset uhat ja niiden todennäköiset henkeä uhkaavat mittasuhteet. Pelkäsin nuorena aikuisena melko paljon.Pelot olivat vääriä hälytyksiä, mutta tunne oli siirtynyt minuun kiinni. Olen kuitenkin myös selviytynyt paljosta ja oppinut luottamaan siihen.
Stressi saa ihmisen pelot lisääntymään, harvoin kukaan pelkää mitään harmoniassa.Stressiä kannattaa meistä jokaisen yrittää vähentää, sillä stressaantuneena ihminen näkee enemmän uhkakuvia. Nykyisin minulla on käytössä iso työkalupakki ,jos pelko alkaisi ottamaan valtaa. Rakas mieheni on myös hyvä maanpinnalle palauttaja realistisuudellaan.
Jatkuva pelko on raskasta. Se kuormittaa itseämme ja myös läheisiämme. Se estää myös huomaamasta elämän hyvät puolet ja nauttimasta niistä.Kun tarpeeksi kauan pelkää, tuntuu jopa pelosta luopuminenkin pelottavalta.
Tee pelostasi ystävä. Tutustu siihen ja juttele lempeästi, mutta jämerästi hänen kanssaan. Tunnusta itsellesi että pelkäät. Muista että pelko ei johda sinua ,vaan sinä johdat pelkoasi. Kerro pelollesi, että olet valinnut olla pelkäämättä.
Lisää iloisten ja ihanien asioiden määrää elämässäsi. Pidä erillinen huolihetki, äläkä kurki uutisia jatkuvasti.
Kirjoita paperille KAIKKI asiat joita keksit pelätä.
Piirrä sitten paperille kolme kehää/palloa sisäkkäin.
Kirjoita paperilla olevista asioista pallojen sisälle ne asiat joihin voit vaikuttaa, ne asiat joista voit päättää ja ne asiat joista et voi päättää tai vaikuttaa, kukin omiin kehiinsä. Mitä voit päätellä niistä?
Pelkoja poistamaan loistava kappale on Samuli Putron vanha tuttu : Mitäpä jos, biisi.
Annan vahvan suosituksen kaivaa se esiin ja kuunnella ajatuksella.
Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi, eikä talon katto kestä, lentääkö se ilmaan?
Mitäpä jos sun selkä pettää uudenvuodenaattoyönä, viedäänkö sut sairaalaan ja pistetäänkö sänkyyn?
Mitäpä jos on rintasyöpä, mitäpä jos oot lapseton, saako vailla koulutusta adoptoida?
Mitäpä jos mä muutan Ruotsiin? Mitäpä jos mä sokeudun, voitko silloin jättää mut vai oiskohan se julmaa?
Mitäpä jos mun suudelmaan et tahdo enää vastata, niin onko rakkaus jonka rakensimme, tehty hiekkaan?
Mitäpä jos on ukkonen ja liekki syöksyy maata kohti, polttaa koko pitäjän, sen ihmiset ja linnut?
Mitäpä jos jäät työttömäksi?
Mitäpä jos et aikuistu, pyörit tuolla pillifarkuissas ja olet kuuskyt.
Mitäpä jos mä löydän toisen?
Mitäpä jos se rakastuu ja tahtoo mennä naimisiin ja viettää häitä viikon?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?