Toivon Lintu & Ria Revell

041 312 2207
(klo 8–20)

Perusjuttuja- vai onko?

Aito yhteys on elämämme tärkeimpiä juttuja. Aito yhteys muihin ihmisiin, sekä omaan itseemme. Ei voi olla aidosti yhteydessä muihin jos vain paahtaa täysillä menemään ja saa iloa vain tavaroiden hankkimisesta ja materiasta. Jos ei tunnista pahaa oloaan vaan yrittää purkaa sen raivoamalla muille tai purkaa sitä jollakin muulla epäterveellä tavalla. (Alkoholi, päihteet, riippuvuudet ym)

Moni ihminen joka ei ole yhteydessä itseensä draamailee. On paha olla niin järjestetään muillekin paha olla. Ei tiedosteta oman olon juurisyitä vaan ajetaan se epämääräisellä häiriökäyttäytymisellä toisten niskaan. Näin toimivia ihmisiä on paljon, ihan joka puolella, vaikka moni ajatteleekin että vain vankilamme täyttyvät tällaisista ihmisistä.


Vanhempien tärkeimpiä tehtäviä on opettaa lapselle yhteys itseen ja sen mukana myös vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisia taitoja.

Ole lapsellesi aito ja opeta häntä arvostamaan aitoutta. Opeta lapsesi keskustelemaan ja perustelemaan mielipiteitään.

Opeta tunnistamaan tunteet sekä fyysinen kipu. Missä kipu tuntuu? Onko se jalassa, kädessä, sormessa?

Pistääkö, viiltääkö, jomottaako, kirveleekö?

Tuntuu hassulta että näistä kirjoitan, mutta moni tämän päivän lapsi tai nuori ei osaa paikallistaa tunnetta, onko se fyysistä vai henkistä?

Itkettääkö, suututtaako, vai sattuuko? Monella on vain epämääräisesti paha olo. Lasta on vaikea auttaa jos hän ei osaa kuvailla fyysisen kivun tuntemuksia. Lääkärikin on monasti pihalla kun sanotaan, että sattuu, mutta kysyttäessä mistä, on vastaus" En mä tiedä".

Lapsi tarvitsee muutakin meiltä aikuisilta kuin vain rahaa ja leffalipun ja uutta tavaraa. Lapsi tarvitsee aikaa ja keskusteluja.

On hyvä jo ihan pienestä pitäen opettaa lapsi keskusteluun. " Mitäs tykkäät tästä, kumpi näistä on kivempi ja miksi? "


Moni vanhempi kyllä kuskaa illat lapsiaan tunnollisesti harrastuksiinsa, mutta automatkat lapsonen istuu takapenkillä ja pelaa puhelimella. Aamiaispöydässä, ei ehdi keskustella, välipala syödään yksin ja haukataan jotain, yhteistä ruokahetkeä ei ole ja kaikki vain tekevät ja menevät omiaan. Käsi sydämellä- milloin olet oikeasti ollut läsnä lapsesi kanssa ja JUTELLUT? En tarkoita, milloin olette katsoneet yhdessä leffaa sohvalla vierekkäin. Tarkoitan siis ihan oikeasti ja läsnäolevasti jutellut. Hups, kun oikein kelaa taaksepäin voi olla että siitä onkin jo aikaa.


Mistä lapsesi oppii olemaan läsnä ja keskustelemaan jos et sinä opeta? Koulusta, kavereilta? Ei samalla tavalla. Jutustelu kotona perheenjäsenten kanssa on mukavaa, samalla tulee opettaneeksi perustaitoja huomaamattaan. Kun jutellaan, katsotaan silmiin ja keskitytään kuulemaansa. Lapsi oppii, että ei ole olemassa oikeita tai vääriä vastauksia. Jos sinä pidät enemmän auringosta ja hän sateesta niin se on ok. Keskustelu antaa lapselle uusia näkökulmia, auttaa häntä keskittymään , olemaan hetkessä sekä tunnistamaan ja analysoimaan tunteita. " Mikäs tänään olikaan sun päivän paras asia?" " Miksi" " Miltä se tuntui?" "Mikä ei ollut niin kivaa" "Miksi" "miltä se tuntui?"

" Missä kohtaa tuntuu ilo?" "Missä suru?" "Miten toimit siinä tilanteessa?" "Miltä se tuntui" " Miltä olisi tuntunut jos olisit toiminut toisin?"

"Miltä se olisi tuntunut?" Spekuloikaa, miettikää, pohtikaa !



Miten pärjää aikuisena, työpaikalla, ystävyyssuhteissa, parisuhteessa jos nämä tärkeät taidot puuttuvat? Jos ei osaa keskustelun alkeita? Jos ei osaa katsoa toista silmiin? Jos et tunnista onko joku juttu hyvä vai huono? Jos tuntuu pahalta, mutta ei tiedä sattuuko pohkeeseen vai onko surullinen? Itseen on oltava yhteys, jos meinaa tehdä elämässään muutakin kuin pelata tietokoneella pimeässä huoneessa loppuelämänsä.


Yhteyden kokeminen itseensä ja omiin tunteisiin on tärkeä asia. Se miten kuuntelet omaa itseäsi ja ymmärrät itseäsi on ensiarvoisen tärkeää omalle hyvinvoinnille. Miten kohtaat itsesi ja toiset ihmiset. Aika ajoin meidän aikuistenkin on hyvä reflektoida itseään.

Mitä tunnen ja ajattelen juuri nyt? Mitkä ovat vahvuuteni? Mitä puolia voisin itsessäni kehittää? Millaista on oma sisäinen puheeni? Annanko itselleni luvan olla väsynyt, heikko? Myönnänkö ettei minun tarvitse osata kaikkea? Osaanko pyytää tarvittaessa apua?


Sisäinen puheemme vaikuttaa omiin arjen valintoihin ja tapaan toimia muiden kanssa. Jos puheemme itsellemme on kielteistä - osaammeko tukea ja kannustaa muita? Iloita vilpittömästi muiden onnistumisesta? Entä omastamme? Haluanko muuttaa sisäistä puhettani jotta minä ja muut voisivat paremmin?


Jos väheksyn itseäni, miltä se tuntuu? Entä millaisesta kohtelusta minulle tulee hyvä olo? Mitä voin tehdä sen eteen että minua kohdeltaisiin paremmin? Tarvitsenko jeesiä muuttamaan sisäistä puhettani, vai pystynkö itse kääntämään nämä rattaat?



Pystynkö ilmaisemaan toisille tunteitani rakentavasti niin että he ymmärtävät mitä tarkoitan? Kun pitäisi selvittää vaikeuksia, raivoanko vai mykistynkö ja menenkö lukkoon? Entä pystynkö kuuntelemaan toisen ihmisen, usein vastakkaisenkin mielipiteen kiinnostuneesti? Onko minun pakko aina voittaa hinnalla millä hyvänsä? Kukaan ei ole seppä syntyessään ja meillä kaikilla on välillä petraamisen varaa, mutta näitä on hyvä aina välillä pohdiskella.







Tekijä Ria 28. maaliskuuta 2022
Herkkä vai erityisherkkä
Tekijä Ria 2. maaliskuuta 2022
Miten eroon pelosta
Tekijä Ria 23. helmikuuta 2022
Muutoksen tuulet
Tekijä Ria Revell 12. helmikuuta 2022
Olen elänyt osana uusperhettä itse kohta 15 vuotta aikuis-elämästäni. Kahdessa eri perheessä. Monessa valmennuksessa nousee myös uusperheen problematiikka esiin joten koskekoon tämä postaukseni uusperheellisiä. Jokainen tuntee jonkun jolla on uusperhe, on itse juuri nyt uusperheessä tai on lapsena kasvanut sellaisessa. Asia ei ole uusi noin niinkuin ilmiönä, mutta uusi se on jokaiselle joka sellaiseen astuu mukaan. Moni hämmentyy asioiden tullessa eteen ja tunteet saattavat pommittaa kovaa. Kirjoitin tämän jotta olisi helpompi olla armollinen, muille sekä itselleen. Uusioperheessä tunteet korostuvat ihan eri mallilla kuin ydinperheessä. Kaikella on jotenkin suurempi merkitys, tai jos ei ole niin ainakin useimmiten joku saattaa luulla, että on. Jos tunteet - siis ne negatunteet kasvavat yli äyräidensä tai niitä ei ymmärretä oikein niin se voi uhata koko suhteen jatkuvuutta.Uuteen perheeseen saattaa kuulua monta eri ikäistä ja taustaista ihmistä joista jokainen haluaa, että hänenkin tunteensa huomioidaan. Jokaisella ihmisellä on tarve olla merkityksellinen. Jos tunteet lanataan sivuun, ei varmastikaan tulevaisuus ole riemukas. Uusperheessä on tärkeää ymmärtää toisen tunteita, mutta myöskin omiaan. Saat olla eri mieltä, vaikka ymmärrät. Asia jota et itse edes huomaa, voi olla jollekin todella valtava. Uusperhe ei myöskään rakennu heti vain kahden aikuisen päätöksellä vaan porukan yhteen hioutuminen vie oman aikansa. Vaikka kaksi yhteen menevää aikuista eivät saa yhdessä yössä sidottua koko jengiä kasaan niin loppupeleissä kaikista tärkeintä on niiden aikuisten rakkaus. Ydinperheen voi pitää kasassa lapset, vaikka ei rakkautta vanhempien välillä olisikaan. Uusperheessä se ei lohduta, jos ei ole yhteisiä lapsia. Silloin tarvitaan rakkautta ja tahtoa. Kannattaa muistaa tämä ja vaalia erityisen tarkoin parisuhdettaan. Uusperheen yleisin vieras on ulkopuolisuuden tunne. Lapset pelkäävät ovatko enää tärkeitä etävanhemmalleen nyt kun hänellä on uusi kumppani. Jos myös heidän lähivanhemmallaan on uusi suhde, voivat lapset kokea ulkopuolisuutta sielläkin. Uudet sisarpuolet aiheuttavat hämmennystä. Kaikki eivät tietenkään näin koe, mutta on se mahdollista. Yleensä pienet lapset sopeutuvat uuteen perhekuvioon paremmin kuin esimerkiksi teinit. Sekään ei ole kiveen kirjoitettu, vaan jokainen on yksilö tässäkin hommassa. Voi olla niin, että on ensin erottu ja lapsi on asunut lähivanhemman kanssa kauan keskenään. Sitten tuleekin taloon uusi aikuinen. Silloin voi olla vaikeampi hyväksyä tilanne. Itse menin mieheni kanssa yhteen kertarysäyksellä. Jälkikäteen koen, että se oli loppupeleissä hyvä asia. Kaikki pläjähti kerralla ja ilman suurempia mietintöjä. Dynamiikka muuttui kerralla ilman välivaiheita. Usein aikuisilla on matkassaan huoli miten kaikki mukulat pärjäävät, mutta kyllä ne pärjäävät.Kipua ei tarvitse pelätä, se kuuluu elämään ja esim: huonossa liitossa jatkaminen lasten vuoksi, se se vasta tuhoisaa on! Sitäpaitsi vain kipua kohtaamalla ihminen kasvaa ja oppii käsittelemään elämän kommervenkkejä. Ulkopuolisuuden tunnetta voi myös kokea aikuinen. Uudella kumppanilla voi olla haasteita löytää oma paikkansa ja roolinsa. Voi tuntua hurjalta kun hänen omaan kotiinsa saapuu meluava joukko reppuineen ja kapsäkkeineen.Et ole heidän äitinsä, mutta silti peset pyykkiä, siivoat heidän jälkiään ja huolehdit heistä. Kun kumppani viettää aikaansa lastensa kanssa voi bonusaikuisella tulla unohdettu ja ulkopuolinen olo. Vaikka ollaan aikuisia niin sekin on inhimillistä ja kuuluu elämään. On tärkeä tiedostaa tämä, ettei soimaa itseään ja mieti missä nyt on vika. Välillä toisen kullannuput voivat ärsyttää. Kyllä. Mutta niin ärsyttävät välillä ne omienkin kupeiden hedelmät. Tämä on elämää. Välillä kipuilevat kaikki. Mutta välillä kaikki ovat myös onnellisia. Toimintatavat ja tapakulttuuri saattavat erota radikaalisti toisistaan. Siinä missä toinen haluaa mietiskellä ja pohdiskella sekä rauhassa lempeästi keskustella, voi toinen karjua kitarisat oikoisena. Sitä voi olla vaikea ymmärtää. Etävanhempi- usein mies voi joutua kahden naisen väliin jos on antanut exän sanella eronkin jälkeen asioita. Uusi kumppani ei sitä välttämättä hyväksy. Isä voi taipua exän tahtoon sillä hän voi pelätä ettei enää näe lapsiaan tai että entinen emäntä kääntää lapset häntä vastaan.Mies voi tuntea, että nyt hänen on valittava lasten ja uuden kumppanin välillä.Uusi kumppani taas tuntee, että miehen pitää valita exä tai hänet. Kaikki voivat myös olla mustasukkaisia. Myös yllättävät ihmiset voivat tuntea suurta tarvetta iskeä lusikkansa soppaan. Ei ole harvinaista, että ex appivanhemmat ja aikuisten omat sisarukset heittävät kommentteja ja katkovat välejä. Tämä johtuu tietenkin heidän omista uskomuksistaan ja lapsuuden kokemuksistaan jotka nyt ovat nousseet pintaan kellumaan. Silloin kun ollaan pariutumassa uusperhekuviossa on syytä tiedostaa tämä, huomioida toisten tunteet, mutta pysyä silti vahvasti valitsemallaan tiellä. Kaikki voi jättää omaan arvoonsa. Myös se vaikea exä. Monasti he korostavat kaikessa lapsen etua ja haukkuvat heille toisen uutta kumppania. Unohtuu, että eikö ole juuri lapsen etu jos ympärillä on paljon rakastavia aikuisia. Hankalan exän eloa ja oloa voi helpottaa kun kertoo ymmärtävänsä että tämä elää vaikeaa elämänvaihetta, mutta terapeutiksi ei hänelle kannata alkaa. Sitä varten ovat muut. On kuitenkin ymmärrettävää, että hänellä(kin) voi olla hirveästi pelkoja. Hänelläkin voi olla ulkopuolisuuden tunne. Hän voi myös pelätä, että toinen vanhemmista hylkää lapset. Hän voi pelätä että toisen uusi kumppani on kamala, tai että jos hän onkin liian ihana ja lapset ihastuvat liikaa.Kun ihminen menettää erossa kumppaninsa, hän menettää myös paljon muuta. Koko elämän suunniteltu visio katoaa. Vaikka ero olisi ollut yhteinen päätös tai selvää jo kauan sitten, niin silti . Kyllä se vaatii voimia alkaa rakentamaan uutta. Ymmärrä siis entistä kumppaniasi, mutta vain ajatuksen tasolla. Älä sääli, äläkä varsinkaan käy leikkaamassa nurmikoita ja hoitamassa muuttoa. Siis silloin jos sinulla on uusi kumppani. Tai jos he tulevat keskenään loistavasti toimeen niin mikä ettei ! Itse olen ollut sikäli onnellisessa asemassa, että olen ensimmäisessä uusperheessäni ystävystynyt silloisen kumppanini entisen vaimon kanssa. Aivan ihana järkevä ja upea ihminen! Itse olen myöskin erottuani lasteni isän kanssa ystävystynyt hänen uuden vaimonsa kanssa. Jos on hyvä ihminen, miksi itse olisin ilkeä? Uuden elämän rakentamisessa luota, että menet parempaa kohti. Vaikka ajoittain olisi paha olo ja ilmassa turbulenssia, niin pysy vakaana. Nyt on näin ja kohta on toisin. Tiedän monia kenellä on ollut myrskyisä ero ja ajan kuluessa he tulevat hyvin toimeen ja asiat hoituvat luontevasti. Joillekin on toki käynyt niin, ettei hankala entinen kumppani rauhoitu ikinä. Älä silti jätä elämättä elämääsi. On jokaisen omalla vastuulla ottaa käyttäytyminen ja tunteet hallintaan. Jos sinulla on uusi onni ja hänellä ei ole, niin ei ole tehtäväsi rakentaa hänen onneaan. Sinun tehtäväsi on huolehtia hänen kanssaan lapsista niin että heillä on hyvä olla ja siitä että he voivat kasvaa järkeviksi aikuisiksi. Vaikka te erositte, vanhemmuus säilyy. Ei muuta. Ero ei ole sinun tai kenenkään epäonnistuminen. Se on vaan kokemus muiden joukossa. Kun uusperhe syntyy, yhdistyy kahden eri perheen perinteet ja tavat. Yhdessä aletaan rakentamaan yhteisiä uusia perinteitä. Kummallakin aikuisella on omat kokemukset, toiveet ja tarpeet. Kannattaa keskustella mitä molempien vanhoista tavoista kannattaa jättää ja mitkä voi ihan kevyesti unohtaa. Kun kaksi lapsetonta kohtaa, he ehtivät rauhassa tutustua toisiinsa, uusperheläiset eivät ehdi. Yhteistä arkea ei voi rakentaa samalla tavalla. Mutta sen voi rakentaa ! Mikään ei ole ihanampaa kuin rakkaus! Koen rikkautena ettei saa vain sitä yhtä tyyppiä vaan koko joukon persoonallisia ihmisiä. Uusperhe vaatii kyllä monenlaisia taitoja ja joustavuutta, mutta kyllä se palkitsee. Pitää myös muistaa, että tapoja olla perheenä on monenlaisia. Ei ole vain sitä yhtä ja ainoaa ja oikeaa. Toiset ovat kiinnittyneempiä ja läheisempiä kuin toiset. Toiset vähän etäämmällä. Jokaisella on oikeus olla omanlaisensa. Omanlaisensa vahvuuksineen. Yksilöllinen ihana perheluomus.
Share by: